20.3.2009

Kämmekkäät

Malli: "Oma", kuka tahansa osaa samanlaiset.
Lanka: Novita Wool ja Novita Nalle, yhteensä 40 grammaa.
Puikot: 3,5 mm puiset sukkapuikot, virkauskoukku 1,75 mm.

Langat on jämälankakorista kaiveltuja, keltainen on Novitan Woolia ja ruskean harmaa on Novitan Nallea. Yllätys oli miten vähän näihin meni lankaa yhteensä, vain noin 40 grammaa, joten ei voi kehua, että varastot olisivat juurikaan pienentyneet. Minulla on kaksi koria täynnä lankanöttösiä joille olen koettanut keksiä käyttöä. Ongelma on vain se, että suurin osa on sellaisia, että en edes tiedä mitä laatua ne ovat, koska osan olen saanut mummulta, kun hän lopetti kutomisen. Pois heittäminen ei tule kyseeseenkään ja joten taidan alkaa väsäämään ensi syksynä raita lapasia.

Seuraavaa ei kannata lukea, koska siitä ei varmaan kukaan muu saa mitään tolkkua. Laitoin vain itselle näiden kämmekkäiden ohjeen muistiin, että ei tarvi taas purkaa ja tehdä moneen kertaan, kun seuraavia teen. Fiksu tietenkin olisi etsinyt valmiin ohjeen. :)

Luo ruskealla värillä 48 s ja silmukat neljälle puikolle 12 kullekin. Yhdistä suljetuksi neuleeksi ja neulo (1 o kiertäen, 1 nurin) x 24 joustinta 13 kerrosta. Neulo yksi kerros oikeaa ruskealla, vaihda keltaiseen lankaan ja neulo 6 kerrosta oikein.

Vasemman käden kämmekkäässä tee peukalokiilalisäykset toisella puikolla seuraavasti: neulo ensimmäisen puikon silmukat oikein, toiselta puikolta neulo 8 oikein, neulo kahden silmukan välinen langankierto, neulo kaksi oikein, neulo kahden silmukan välinen langankierto, neulo 2 oikein. Neulo kerros loppuun. Toista lisäys aina joka kolmas kerros yhteensä 6 kertaa. Neulo muilla kerroksilla kaikki silmukat oikein.

Peukalon silmukoiden erilleen otto. Neulo 12 0 (ensimmäinen puikko), neulo 8 oikein, ota erilliselle apupuikolle tms. 14 silmukkaa odottamaan myöhempää, luo 2 silmukkaa erikseen otettujen tilalle ja neulo toisen puikon loput 2 silmukkaa oikein. Neulo kerros loppuun.

Neulo vielä 12 kerrosta keltaisella ja vaihda takaisin ruskeaan lankaan. Neulo 2 kerrosta oikein ja aloita joustinneule (2 o kiertäen, 1 n) x 24, toista 9 kerrosta ja neulo 10 kerros samoin ja päättele samalla.

Poimi peukalon silmukat kahdelle puikolle 7 molemmille ja poimi kolmannelle avoimesta reunasta 4 silmukkaa. Aloita neulomaan ruskealla langalla kierros puikolta jossa on 4 silmukkaa, neulo 2 yhteen kaksi kertaa, puikolla on enää kaksi silmukkaa, neulo kierroksen muut silmukat oikein. Aloita joustin neule (1 o kiertäen, 1n) x 8 kertaa, neulo 9 kerrosta ribbiä ja päättele silmukat 10:llä kerroksella.

Toinen vastaavasti, mutta peilikuvana.

Ei kommentteja: