22.8.2014

Pellavainen paita

Tilasin LitYarn-nettipuljusta (linkki kauppaan) ihan summamutikassa 4 vyyhteä lankaa joskus aikoja sitten.  100g/600m metriä sai kuulostamaan langan kyllä ihan ohuelle pitsivahvuiselle, mutta ajattelin neulovani vaikka kaksinkertaisena sitä ja tilaan vaikka lisää tarpeeseen. No lanka on ohutta, mutta ihan yksinkertaisena lähdin tikuttamaan paitaa, kun kokeilin pienen mallitilkun verran ja tykkäsin pinnasta enemmin löysänä kuin kauhean napakkana.

Aloitin neulomisen Knittysta bongaamaani Lewis-ohjetta (linkki Ravelryyn) mukailemalla joka neulotaan alhaalta ylöspäin. Tosin oikeasti ainoat asiat mitä taisin ohjeesta noudattaa oli silmukkamäärät etu- ja takakappaleelle ja nekin yhdistin heti, kun mahdollista pyöröksi ja jatkoin ihan omasta päästä neulomista. Sivuihin tuli pienet halkiot ja niiden muotoilut ovat ohjeen mukaiset. Tässä kohtaa aina jään miettimään onko järkeä linkata ohjeeseen jota noudattamalla ei oikeasti saa neulotuksi mitään sinne päinkään mitä itse tein. :)

Muotoilin etumusta, olkapäitä, pääntietä ja hihoja lyhennetyillä kerroksilla niin, että sain etu- ja takakappaleet neulottua katkomatta lankaa turhaan. Pienet hihat sain aikaiseksi lisäämällä sivuihin 30 silmukkaa oikealla korkeudella takana ja edessä molemmin puolin. Päättelin olkapäät kolmen puikon päättelyllä ja pääntien siistin i-cordilla. 

Malli: omasta hatusta jälleen (projekti Ravelryssä)
Lanka: 200g LitYarn 100% linen
Puikot: 3,0 mm

Neuloessa lanka tuntui todella kovalle ja mietin millaisen haarniskan saan aikaiseksi huolimatta löysästä tiheydestä. Oikesti päällä neuloksen tuntuma ei olekaan enää yhtään kova tai koppura vaan se laskeutuu nätisti ja voisin kuvitella, että pitämällä ja pesemällä se vaan paranee ajan myötä. Paita on todellisuudessa ollut valmiina jo keväästä asti, en vain ole saanut räpsäistyksi siitä kuvia ennen tätä viikkoa joten se on neulomisen jälkeen jo vähän saanut tuntumaa käytöstä.

Langan kulutuksen arviointi ei ihan mennyt putkeen, koska sitä jäi vielä puolet jäljelle. Nyt houkuttaisi tilata lisää pellavaa eri värissä ja kokeilla jotain pidempää tunikaa tai mekkoa. Talvella ei liene kauheaa tarvetta pellavamekolle, että pitäisiköhän kuitenkin odottaa kevättä ja tikuttaa yksi villainen neulemekko valmiiksi viimeinkin ja aloittaa vaikka yksi villatakki johon olisi jo ohje ostettuna ja langatkin majailee kaapissa odottamassa.

5 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Hieno! Ja takuulla monikäyttöinen. Pellava on kyllä ihana materiaali.

Näppi kirjoitti...

Kauniin värinen paita. Yksinkertainen malli on vaan paras.

Jokke kirjoitti...

On siinä tikuttamista noin ohuesta langasta, oikein hieno.

Mari kirjoitti...

Sanna, kiitos ja varmasti neulon vielä pellavaa lisääkin, vaikka se neulominen ei niin kivalle tuntunutkaan kuin jonkun pehmoisen villan.

Näppi, sileän oikean tikuttaminen on tylsää, mutta kai sitä pitäisi tunnustaa tosiasiat eli pidän enemmän yksinkertaisista vaatteita.

Jokke, kyllä siihen turuu. :) Siis pieniin puikkoihin ja ohueen lankaan. Kohta sitä suunnittelee neulovansa vaikka mitä ohuista langoista, kun ne on itsellä niin paljon käyttökelpoisempia kuin paksuista langoista neulotut.

Anne-Mari kirjoitti...

Ompas hieno pusero. Kiv nähdä langasta jotain valmista, tilaamista olen itsekin miettinyt tuolta.