6.9.2010

Mohair unelma

Mitä ihmettä minulle on tapahtunut? Tämä on jo toinen valmistunut Ufo lyhyen ajan sisällä.

Malli: Peacock Tail and Leaf Scarf kirjasta Knitted Lace of Estonia
Lanka: Rowan Kidsilk Haze, 50 grammaa
Puikot: 4,0 mm

Aloitin huivin helmikuun lopussa ja nyt viimein tikuttelin sen loppuun. Mittaa sille kertyi 43 cm x 182 cm ja lankaa kului kaksi kerää eli yhteensä 50 grammaa.

Rowanin Kidsilk Haze sisältää 70 % mohairia ja 30 % silkkiä ja sen tuntuma on ihan erilainen verrattuna esimerkiksi Novitan Rose Mohairiin. Huivin neulominen oli omituista, lanka luisui puikoilla miten sattui ja silmukoita oli aina välillä karussa. Muut neulomani mohairlangat ovat sisältäneet paljon tekokuitua joten ne ovat olleet puikoilla tahmaisia eikä moista ongelmaa ole ollut. Tajusin vasta päättelyn jälkeen, että olisi kannattanut kokeilla muovisilla puikoilla neulomista puisten sijaan, koska ne eivät yleensä ole niin liukkaita.

Lopputulos on hieno huolimatta teknisistä ongelmista. Huivi on ihanan pehmeä ja kevyt, lanka kiiltää kauniisti ja sitä neuloessa ei vaatteisiin jäänyt yhtään irtonaisia karvoja. Varasin työhön kolmannenkin kerän ja sille pitäisi keksiä jokin käyttötarkoitus. Mitä ihmettä voi tehdä yhdestä kerästä hentoa mohairia, metrejä tuossa kerässä on kyllä 209 metriä, mutta toista huivia en tarvitse ainakaan samasta väristä.

10 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Onpas upea huivi! Entä jos neuloisit huiville kaveriksi käsineet tai hatun esimerkiksi kaksinkerraisesta langasta?

Judiuni kirjoitti...

Miten olisi Ice Queen Knittystä. http://www.knitty.com/ISSUEwinter07/PATTicequeen.html

katri kirjoitti...

Hei! Upee huivi!

Mulla on samasta langasta tehty huivi päättely- ja pingotusvaiheessa- Ollut varmaan kuukauden jo. Allekirjoitan langan ihanuuden ja myös hankaluuden. Sä oot saanut siitä tosi kaunista jälkeä, toisin kuin eräs, joka neuloi ekan kerran sitten 10 vuoteen.

hillanen kirjoitti...

Ihana, sie se osaat tehä kaunista :)

Riikka kirjoitti...

On kyllä todella kaunis! Ihanan heleä! =)

Ellimelli kirjoitti...

Oih... Sanat eivät riitä.

Mari kirjoitti...

Maikki, kiitos. Yhteensopivat hanskat olisi kivat :) täytyy tutkia ohjeita Ravelrystä.

Judiuni, Ice Queen on jopa mun queussa, miten mä olen ihan kokonaan unohtanut. Jos en keksi sopivia hanskoja niin tuo on hyvä vaihtoehto.

Katri, kiitos. Vesi ja venytys tasoittaa jälkeä ja pelastaa neuleet monesti minulla :D pakko tunnustaa.

Hillanen, Riikka ja Ellimelli kiitos kehuista :)

Mammutti kirjoitti...

Kaunis huivi!

Pirena kirjoitti...

Voi mikä ihanuus, värikin oikein passeli.

Mari kirjoitti...

Mammutti: Kiitos :)

Pirena: Kiitos ja väri on juuri minua, täydellinen vihreä :)