Tämä valmistui jo helmikuussa muuten kokonaan, mutta en saanut aikaiseksi päätellä langanpäitä ja kiinnitettyä nappeja. Viime viikolla päätin tarttua itseäni niskasta ja viimeistellä tämän.
Malli: Red Devil alias February Lady Sweater by Pamela Wynne
Lanka: Debbie Bliss Stella, noin 550 g
Puikot: 4,5 mm ja 5,0 mm
Loin silmukat jonkun koon mukaan, mutta huomasin neuleesta tulevan liian ison joten yksinkertaisesti lopetin lisäysten teon ja siirryin neulomaan pienemmän koon mukaan. Neule on neulottu ylhäältä alaspäin ja silmukat jaetaan kainaloiden kohdalla hihoiksi ja vartaloksi. Neuloin muutaman ylimääräisen aina oikein kerroksen kainaloiden korkeudelle. Hihoista tuli alkuperäisen jaottelun mukaan liian leveät omaan makuuni joten jouduin purkamaan varmaan noin 30 senttiä neuletta ja jakamaan silmukat uudellen. Muistelisin siirtäneeni molemmista hihoista 2 mallikertaa vartalo-osuudelle.
Karu yllätys oli se kuinka paljon nöyhtää lanka päästi veteen. En neuloessa huomannut langasta irtoavan nukkaa, mutta huuhdeltuani tätä ties monettako kertaa totesin, että sille ei ole loppua. Laitoin neuleen kuivumaan tasoon ja kuivuminen kesti pitkät pari päivää. Jossain välissä neuletta tunnustellessani aloin ihmetellä sen näyttävän jotenkin oudolle. Kiskaisin sen vielä kosteana päälleni ja jotenkin mystisesti takki oli pidentynyt kauttaaltaan menettämättä leveyttään yhtään. Hihat olivat täysipitkät vaikka olin neulonut ne 3/4 mittaisiksi.
Olisi neule ollut käyttökelpoinen niinkin, mutta kuivuttuaan se kutistui "kasaan" eli alkuperäisiin mittoihinsa ja se ei myöskään nukkaa yhtään. Ihan hyvä näin! Täytyy vain toivoa, että en ikinä satu sadesäällä ulos tämä päällä, en halua tietää miten siinä käy.
5 kommenttia:
Voikun ihana! Pakko varmaan neuloa jossain vaiheessa itsellekin tää.
Kiitos :) nopea ja helppo neulehan tuo FLS loppujen lopuksi on, ilmankos se on ollutkin niin suosittu!
Kaunis neule ja komea väri!
Mulla on oma jäänyt vähälle käytölle, koska hihat on liian leveät. Muutenhan mua ei hihojen leveys haittaa, mutta kun neule ei mahdu mun takkien alle (takeissa kapeat hihat). Onneksi tein puuvillasta, niin tulee kesällä sentään käytettyä.
Hyvä tuuri sulla on ollut, kun neule vetäytyi kuivuessaan takaisin alkuperäiseen kokoon :)
fls on ollut mulla pitkään todo listalla, kaunis on
Ihana! Kauniin värinen. Toivotaan, että pysyisi alkuperäisissä mitoissaan kiltisti eikä nukkaisi. Voi kun tämän saisi itsekin tehtyä vielä joskus!
Lähetä kommentti