16.11.2009

Musta Percy

Valmis! Aloitin tämän sairaalasta kotiutumista seuraavana päivänä ja sain valmiiksi viikonloppuna eli 10 päivässä tuli valmista.

Malli: Percy, ohje A Bit of Knit blogissa
Lanka: Teetee Elegant, menekki n. 80 grammaa
Puikot: 3.25 mm

Onnistuin tekemään muutamia kämmejä huiviin, mutta koska huivi on itselleni ja virheet eivät pomppaa silmille, en jaksanut alkaa stressata niistä. Halusin ennen kaikkea saada tämän ajoissa valmiiksi hautajaisia varten. Ei minulla mikään kiire oikeastaan olisi ollut, aikaa jäi vielä viikko.

Toistin kaavioita seuraavasti: A x 16 , B rivit 5-31 kerran & 0-27 kerran ja C x 1. Lankaa kului reilusti alle kaksi vyyhtiä ja mittaa huiville tuli 180 cm x 77 cm. Hermot meni joitakin kertoja ja jostain syystä kaavio B tuntui työläälle saada käyntiin ja sitten kun sen oppi olikin se jo loppu. Ei tämä sen vaikeampi malli ole kuin vaikkapa Aeoliankaan, mutta luulen oman stressin ja särkyjen siirtyneen huivin viaksi.

Tuomio: todella kiva ja varmasti tulee pidettyä myös muutenkin! En kyllä ihan heti neuloisi toista samanlaista.

4 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Aivan mielettömän kaunis!

Tess kirjoitti...

Upea huivi!

Mulla on jäänyt tuo malli huomaamatta ihan kokonaan. Pitääkin lisätä se loputtomasti kasvavalle listalleni...

hillanen kirjoitti...

Vau, kertakaikkiaan upea!

Mari kirjoitti...

Kiitos kehuista teille kaikille!

Tess, minun listalla on niin paljon kaikkea, että koko ihmisikä ei riittäisi :D vaikka koko hereillä olon tekisi.