Harmaa lämmike neuloutui valmiiksi asti. Harmi vaan minulla ei ole varastossa sopivia nappeja eikä hakasiakaan. Itse asiassa en ole edes vielä kostuttanut neuletta ja muotoillut, koska on niin hätä päästä esittelemään sitä. Langanpäät sentään maltoin päätellä :D Kuvassa olevat napit ovat varastoistani ja sopivan kokoiset, mutta valitettavasti ruskeansävyiset. Sisäinen niponi sanoo, että en voi pitää harmaata neuletta jossa on ruskehtavat napit.
Malli: Rosamund's Cardigan Interweave Knits Fall 2009.
Lanka: 3 kerää Novita 7 veljestä.
Puikot: 5 mm pyöröt.
Itsestään saa mielenkiintoisia kuvia peilin kautta, mutta onneksi edes yksi oli edes jotenkuten julkaisukelpoinen. Neule on tehty ylhäältä alas jonka vuoksi sitä oli hyvä sovitella kesken teon ja se oli hyvä se. Aloitin neulomisen koon 48" mukaan, mutta kun olin tehnyt olkapään lisäyksiä 23 kertaa totesin, että se vaikutti tarpeeksi isolle minulle joten siirryin neulomaan 44" koon mukaan loppuun. Vyötäröllä tein yhden ylimääräisen kavennuksen ja lisäyksen. Nyt sitten peukot pystyyn, että neuleen kostuttaminen ja kevyt pingotus ei tee mitään katastrofaalista sen mitoille.
Novitan langoista on ollut monella sanottavaa, mutta jotenkin minä olen jo tottunut nyppimään seasta roskia ja ylimääräisiä sattumia. Nämäkään kerät eivät tehneet poikkeusta, roskia oli ihan riittävästi ja langassa oli välissä vitivalkoista "hahtuvaa" jonka enimmäkseen sain pois. Yhtään solmua kerissä ei ollut ja lankaakin kului vain vajaat kolme kerää. Tästä tulee varmasti käyttövaate kunhan saan napit ja hakaset ostettua!
7 kommenttia:
Tää on todella kaunis. Mää tunnen sen sisäisen nipon, todella hyvin ;) Se sit osaa olla ärsyttävä kaveri välillä. Edelliset korutki on tosi nätit <3
Ihana! Tosi nätti ja värikin tosi kauniin harmaan. Toivottavasti löydät mieleisesi napit. :)
Nätti neule! Tuollainen olisi kyllä kiva lämmike talvella :)
Kiitos Amalia, Riikka ja Tess. :)
En siis ole ainoa nipon kaveri, täytyy lähteä jokupäivä metsästämään niitä nappeja.
Ihana neule! Onnea viimeistelyvaiheeseen!
Flikka, kiitos :)
Satunnaisen matkailijan kommentti: minäkin ajattelin ennen, etteivät ruskea ja harmaa sovi yhteen, mutta kun oman vaatetuksen väripaletti (värikästä on juu ;) alkoi vaihtua harmaasta rusken suuntaan, oli pakko välillä yhdistellä. Silmä tottuu nopeasti ja maku muuttuu, nykyään sotken tahallani harmaan ja ruskean eri sävyjä yhteen!
Lähetä kommentti