25.6.2009

Paljon kaikkea.

Tietokone sanoi sopimuksensa irti tässä eräänä päivänä ja vähän aikaa meni nettipimennossa. Lopputulos oli loistava :D sain aikaiseksi vaikka mitä, kun en voinut roikkua koneella. Pitäisi siis ilmeisesti rajoittaa turhaa netissä surffailua.

Ompelukone pääsi ensimmäisenä hommiin ja tämä kassi on ihan omasta päästä väännetty ja kaavoitettu. Esikuvana toimi monta vuotta sitten kaupasta ostettu kassi jonka olen käyttänyt puhki. Tämän piti olla vain testiversio ja käytin siihen useita eri kankaita, mutta se on jo päässyt käyttöönkin asti. Kaikki kankaat ovat Eurokankaan palalaarista kalasteltuja ja lisäksi käytin Vilenan tukikangasta sekä ohutta vanua kassin pohjaan. Saumat ovat vähän vinksin ja vonksin, mutta silti olen tyytyväinen. :)

Takana on käytännöllinen tasku jonne voi äkkiä sujauttaa vaikkapa bussikortin.

Sisäpuolelle ompelin vuoren sisään kunnollisen vetoketjullisen taskun missä tavarat pysyvät tallessa. Toinen tasku on avonainen.

Ompelin myös lenksun avaimille niin että niitä voi käyttää tarvitsematta edes irrottaa niitä kassista.

Kuvissa vilkkuu avustavassa osassa Cookie A:n Sock Innovation -sukkakirja jonka sain viime viikolla viimein aikaiseksi tilata Book Depositorysta. Lisäksi kuvissa vilkkuu Koolatut Nalle langat.

Toinen vyyhti oli heti pakko keriä ja lanka hyppäsi samantien puikoille. Tulossa Kai-Meit tuosta Cookie A:n kirjasta. Lanka on siis itse värjättyä Kool-Aideilla ja vähän yllätti miten paljon pusseja kuluu, jos haluaa vahvoja värejä. Toisaalta lankojen värjääminen oli muuten todella helppoa. En onnistunut sotkemaan mitään ja käytin värjäämisessä apuna kahta lasipurkkia jossa sekoittelin värejä ja isoa 5 litran kattilaa sekä kauhaa. Kumihanskatkin oli kädessä vain ensimmäisen vyyhdin värjäyksen aikana jonka jälkeen otin ne pois, koska ei vaikuttanut sille, että saisin sormia värjäytymään millään (en aikonut uittaa kiehuvassa väriliemessä sormiani).

Testailin miten eri väriset langat värjäytyvät samassa liemessä. Tässä siis ennen värjäystä langat, tosin kuvasta puuttuu ruskeaa lanka jonka päätin nakata viime hetkellä myös samaan pataan.

Kaikki nuo pienet vihreät kerät olivat siis samassa liemessä ja näin eri värisiä lankoja sain aikaiseksi. Jos enemmänkin innostuu värjäilemään kannattaa kokeilla valmiiksi värillisten lankojen värjäilyä, nimittäin käytin tuohon kirkkaan pinkkiin/punaiseen neljä pussia Kool-Aidia ja siltikin siihen jäi turhan vaaleita kohtia. Eli jos pitää vahvoista väreistä kannattaa valita pohjaväriksi jokin muu kuin valkoinen tai muuten noita väripusseja todellakin kuluu. Värit ovat viimeisessä kuvassa vääristyneet, koska kamerasta loppui akku parahiksi joten kirjan päällä näkyvät korvakorutkin jäivät kuvaamatta tarkemmin. Niistä sitten joskus myöhemmin parempi kuva.

4 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Se on ihan totta, että yllättävän paljon kuluu koolaidia, jos haluaa ei-haaleita värejä. Minäki sitä vähän yllätyin. Ihana tuo pinkki lanka, samoin kuin nuo vihreät. :) Laukkukin on hirmuisen hieno.

Riikka kirjoitti...

Hieno kassi! Ei näytä yhtään testiversiolta! =)

Tess kirjoitti...

Hieno laukku :) Tosi nätti tuo laukun päällispuolen kangas.

Mari kirjoitti...

Kiitos kehuista :) teille kaikille!