10.2.2009

Japanilaista söpöyttä

Olen tilannut kirjoja Amazonista halvan punnan takia ja yksi mukaan tarttunut on tämä Lazy Crochet kirjanen.

En ole ikinä ymmärtänyt mitään sanallisista ohjeista, koska ne on aina oikeakätisille tehty ja vasurina virkkaan väärään suuntaan. Ohjekaaviotkin vaativat aina sen, että käännän ne mielessäni peilikuvaksi jota seurata. Kirjassa onneksi käydään kuvallisesti läpi kaikki erilaiset silmukat joita ohjeissa käytetään.

Mallit ovat riittävän helppoja aloittelijalle, mutta kokeneemmalle kirja ei varmaankaan tarjoa mitään ihmeellistä paitsi kauniita pieniä töitä. Sivuja siitä löytyy 80 ja ohjeita parisenkymmentä. Ensimmäiseksi kirjasta testiini pääsi Lace basket -ohje.

Malliin tarvitsin 1,5 mm koukun ja Aidan virkkauslankaa. Kori painaa nappeineen n. 18 grammaa, joten lankaa ei paljoa kulu. Korin halkaisija on 14 cm ja korkeus 1,5 cm.

Jostain syystä meillä ilmaantuu olohuoneen pöydälle ajelehtimaan aina pieniä käsityötarvikkeita kuten esimerkiksi hakaneuloja, silmukkamerkkejä tai sakset. Nyt saan ne siististi yhteen nippuun eikä niitä toivottavasti löydy enää sohvalle istujan alta tai ne eivät päädy kokonaan hukkaan.

Ei kommentteja: