19.1.2009

Suunnitelmia, suunnitelmia,suunnitelmia...

Pää räjähtää kaikista ideoista mitä haluaisin tehdä, mutta kun yksi ihminen ei ehdi kaikkea toteuttamaan. Päätin lopulta, että ensimmäisenä minun pitäisi viimeinkin punnita lankavarastoni, että näen mitä kaikkea on tarttunut vuosien mittaan mukaan. No langat ovat vielä levällään pitkin poikin, koska löysin kaapista hautautuneena vaikka mitä keskeneräistä ja valmistakin. Tartuin pitkään odottaneeseen projektiin, purin nimittäin virkkaamani tunikan, joka on kaapin perukoilla odottanut monta vuotta. Ei siis päässyt raukka ikinä käyttöön asti, koska se tuntui päällä raskaalle haarniskalle vaikka ihan sopivan kokoinen olikin.

Tässä on viimeiset langat vyyhdeillä kylvyn jäljiltä ja valmiina kerittäviksi. Punnitsin nämä ja jäljellä kerittävänä on vielä noin 400 grammaa lankaa eli noin 2 kerää Novitan Kotiväkeä. Huoh. Toisen mokoman olen jo kerinyt.

Ja sitten niitä uusia suunnitelmia: keksin jo mitä teen noista Kotiväki langoista. Itselleni neuleen, eri asia sitten on, koska moinen valmistuu. Ohuesta langasta neulottuna voi viedä tovin saada valmiiksi tämä.

Tässä olisi vähän alkua suunnitelmastani (todellakin vähän).

Mitä kaikkea muuta sitten haaveilenkaan tekeväni: February Lady Sweaterin, Shalom Cardiganin, pari omaa suunnitelmaakin on pyörinyt päässä, sukkamalleja on koneella tallessa useampiakin, neulepuseroiden ja -takkien kuviakin löytyy inspiraatiota antamaan ja sitten bongasin netissä yllätysprojektin. En ole koskaan osallistunut mihinkään tälläiseen joten saas nähdä miten käy.

Ajattelin alkaa tekemään tätä mahdollisimman pian. Ohjeet löytyvät Lankakomero-blogista.

Kerrankin minulla kävi tuuria, satuin Ilun handu duunaa-blogiin juuri, kun hän oli julistanut sille päivälle juhlapäivän ja kaikkien tuotteiden olevan kaupassa alennuksella vain sen päivän ajan. En tarvinnut toista kehoitusta, nimittäin klikkasin itseni kaupan puolelle ja tilasin vyyhdit huivi- ja sukkalankaa siltä istumalta. Olen haaveillut Ilun langoista ja käynyt kuolaamassa niitä jo jonkin aikaa, mutta oli vaikea perustella itselle lankojen hankintaa, kun edellisiäkin riittää. Mutta -10% !!! Sehän on selvää säästöä :D pakkohan tilaisuus on käyttää hyväkseen.

2 kommenttia:

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Tervetuloa vaan mukaan neulomaan Kevätpäiväntasausyllätyshuivia!

Mari kirjoitti...

Kiitos!