14.8.2009

Yksi ufo vähemmän?

Aikaa sitten aloitettu pitsihuivi on edennyt vinhaa tahtia tämän viikon aikana. Aloitin tämän jo kesäkuun alkupuolella ja epäilin sen ufoutuvan, mutta innostus palasi onneksi takaisin!

Malli: Aquila by Sari Åström,Ulla 01/08
Lanka: SWTC Xie
Puikot: 3,0 mm pyöröt

Seuraa vuodatusta:
Jostain syystä neulepuserot ja -takit ufoutuvat järjestään melkein kaikki. Tällä hetkellä kesken on ainakin vihreä neuletakki, beige tunika ja sininen Amelia. Ihan hirveä hinku olisi aloittaa pari uutta työtä, Blithe ja Whisper olisivat heti ensimmäisenä hinkumassa puikoille pääsyään. Langatkin olisi odottamassa. Muutama isompi virkkaus on kesken ja silti olen kuolannut muiden tekemien Babette-peittojen perään ja haaveillut aloittavani oman version.

Muita keskeneräisiä ovat ainakin tilkkutäkki joka on vain tikkausta vaille valmis. Kokeilin jo tikkausta ja sain vain aikaiseksi hirveää suttua nurjalle enkä saa lankojen kireyksiä säädettyä oikein. Kankaat olisi ostettuna toista kassia varten, mutta temppuileva kone ei nyt oikein innosta aloittamaan mitään suurta projektia. Nuo pikkupussukat tein konetta testatakseni ja nuo onnistuivat ihan hyvin. Ihan kuin tuo ompelukone kettuilisi?

Tässä ei todellakaan ole kaikki keskeneräiset mitä nurkista löytyy vain isoimmat työt ja ei myöskään kaikki ohjeet joiden toteuttamisesta haaveilen. Jostain syystä mieleeni alkaa tulla mielikuvia itsestäni istumassa lattialla lankavuoren ja kankaiden ympäröimänä. Nuppineuloja, hakaneuloja, virkkuukoukkuja ja puikkoja törröttää eri suuntiin. Mittanauhoja, pyöröpuikkoja, nauhoja ja langanpätkiä kietoutuu sekaisin toisiina ja minä rimpuilen keskellä kuin kärpänen hämähäkinseitissä yrittäen irti. Mmenee jo kylmän väreet pitkin selkää! Alan tästä lähtien hokemaan seuraavaa mantraa itselleni:

Saata loppuun ne mitä olet jo aloittanut, älä haali ja aloita aina uutta työtä!

No katsotaan vaan, esittelen viimeistään parin viikon päästä jonkun uuden työn jonka olen aloittanut, mutta voihan sitä haaveilla ainakin hetken. :D

Ei kommentteja: