10.9.2012

Conic

Näin mallin Ravelryssä ja tiesin, että minun pitää neuloa se ennemmin tai myöhemmmin. Kerrankin pääsin aloittamaan samantien innon ollessa suurimmillaan ja valmista tuli 2,5 viikossa. Pitäisi siis vähentää kotonakin ufojen määrää jotta pääsisin aloittamaan uuden työn heti suurimmassa huumassa.

Malli: Conic (rav it)
Lanka: WM Lace-Garn värissä MOBJ
Puikot: 3.00, 3.5 ja 2,75 mm

Tämän myötä innostus Wollmeisen lankoihinkin on vähän palaamassa ja usko omiin kykyihin neuloa itselle sopiva ihka oikea vaate. Langan väri on siis My old blue jeans ja farkkukankaalle kyllä näyttääkin. Sinisen sävyt vaihtelevat harmahtavasta kirkkaaseen.

Tästä tuli käyttövaate ja sitä ei tarvi asetella mitenkään erityisesti. Kunhan heittää niskaan ja ei kun menoksi. Etulipareet yltävät venyttämättä vaikka kiinni asti, mutta yhtä lailla sitä voi pitää ihan aukikin tai jotain siltä väliltä.

Rakenne ei kauhea hyvin näy kuvissa, mutta se oli mielenkiintoinen. Selkäranka neulottiin ensiksi ja sitten hihat pyörönä ja lopuksi joustinreunus reunaan. Ainoa ärsyttävä vaihe oli silmukoiden poimiminen ja siinä vierähtikin aikaa. Molemmilla puolilla homma piti tehdä kolmesti, kun aina oli liian vähän tai paljon silmukoita. Mielessä kutkuttelee ajatus neuloa toinen samanlainen jonain päivänä, kunhan pääsen metsästämään kaupasta lisää Lace-Garnia. Tänne asti en sentään viitsi alkaa tilaamaan.

Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa kameran kera kävelyllä. Kummallisesti pitkään samassa paikassa asuessa unohtuu kuvaaminen ja useamman kerran ollaan muistettu vasta myöhemmin, että olisihan sen kameran voinut ottaa mukaan matkaan.

Hassua valmistautua täällä kesän tuloon, kun kotimaan lehdistä voi lukea tulevista pakkasöistä ja syksystä. Täällä on lehtipuihin tulossa lehdet ja joka paikka vihertää keväisesti. Onhan täällä toki aina vihreitä kasveja paljon, mutta silti eron huomaa talvikuukausiin. Ehkäpä pääsen ulkoiluttamaan kuvausrekvisiittana ollutta kesämekkoakin ulkona viimein. En ole aiemmin tarjennut sillä vaan visusti vielä edellisellä viikollakin kuljin pitkissä lahkeissa ja hihoissa. Viimeisimmät kuvat on sentään kuvattu t-paidassa ja capreissa, tosin välillä meinasi kyllä hampaa kalista varjossa eilen.