25.5.2009

Harmaa Aeolian Shawl

Malli: Aeolian Shawl (Knitty) by
Lanka: Grignasco Merinosilk, menekki 70 grammaa.
Puikot: Puiset KnitPron pyöröt 3,0 mm.

Viimeinkin valmista! Vastoinkäymisiä oli riittävästi ja välillä meinasi jo usko loppua. Yhden kerran sain purkaa viisi kerrosta reunuskuviosta, koska olin ymmärtänyt väärin ohjeen (ei siis sittenkään niin hyvää jääkiekon seuraamisneulottavaa). Kerran tiputin itse huolimattomuuttani silmukoita puikolta ja sain noukkia niitä talteen. Mies onnistui kerran kompastumaan työhön, seurauksena puikko lähti luistamaan ja työstä tipahti kymmenen sentin matkalta silmukoita. Huomasin viimeisillä kerroksilla tehneeni virheen jonka onneksi onnistuin korjaamaan tiputtamalla kolme silmukkaa noin kymmenen kerroksen matkalta ja neulomalla ne sitten uusiksi oikein.

Tuomio: Huivista tuli todella siro ja kevyt eli ihan kiva. Mittaa huiville kertyi lopulta reilusti n. 90 cm x 200 cm. Alussa murehdin tuleeko huivista tarpeeksi iso, mutta loppujen lopuksi se olisi voinut olla jopa hieman pienempikin. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta tein ensimmäistä mallikuviota yhden toiston enemmän kuin ohjeessa oli ja päättelin yksinkertaisella langalla. Pingotin huivin suurinpiirtein ohjeiden mukaisesti.

11.5.2009

Rannekoru fluoriittisiruista

Vaijeriin pujotettuna fluoriittisiruja ja hopeoituja helmiä.

Tilkkutäkin blokit kasvavat hitaasti.

8.5.2009

Print O' The Wave

Malli: Print O' The Wave by Eunny Jang
Lanka: SWTC Xie, menekki n. 105 grammaa
Puikot: 4,5 mm puiset pyöröt

Huivi on n. 167 cm x 60 cm vapaana mitattuna. Laitoin liikaa perunajauhoja veteen, koska huivista tuli kuin tulikin liian jäykkä. Käsin rutistelemalla sain siihen eloa joten en ala pesemään ja pingottamaan uudelleen. Itselle muistiin tulevia varten: 1 litra vettä ja 1 rkl perunajauhoa on liikaa! Parempi voisi olla ehkä 1 litra: 1 tl.Hassua vai ironista tarvitsin vain 5 grammaa (jos sitäkään) lankaa uudesta kerästä. No eiköhän siitä lopusta saa tehtyä toisen huivin vielä jonain päivänä.

Kokeilu

Neuloin valmiiksi murheenkryynin ja lopputulos oli hieman liian "liru" joten päätin koettaa tärkätä huivin ja siinä se nyt on kuivamassa. Tavoitteena on vain hienoinen tärkkäys eikä mikään peltinen koppura, mutta kun en ole aiemmin kokeillut tärkkäystä niin saa nähdä mitä tuleman pitää. Ainahan sen voi pestä ja pingottaa uudelleen. Raporttia seuraa, onnistui tai ei.

7.5.2009

Pinkki on päivän väri

Ravelryyn kuulumisesta on hyötyä, koska sitä kautta sain selville mistä hankkia lisää lankaa tätä huivia varten. PiikkoPirrasta löytyy oikeaa värisävyä ja innostuin sitten tilamaan enemmänkin lankaa samalla vaivalla. Hain paketin tänään ja kuten yllä näkee, se oli vähän kärsinyt matkalla. Olivat Postissa onneksi paikanneet repeytymiä joten kaikki tilattu saapui perille. Tosin tämä yksi kartiorukka kärsi kaikkien muidenkin puolesta :D Ja ei lopu huivilangat ihan heti kesken, vaikka kuinka tikuttelisi.

Kuvan kaktus löytyy omalta ikkunalaudaltamme. Kukat ovat pieniä n. 1,5 cm halkaisijaltaan, mutta erottuvat kyllä kaukaa värinsä ansiosta. Pinkki on päivän väri, vaikka en ole juuri ikinä käyttänyt sitä missään, ainakaan tätä ennen.

4.5.2009

Tilkkutäkki

Siinä niitä tilkkuja nyt olisi valmiina odottamassa sommittelua ja ompelua. Kestää varmaan vielä jonkin aikaa saada valmista aikaiseksi, varsinkin kun varastoista puuttuu taustakangas ja vanukin kokonaan vielä.

Yhden blokin olen saanut valmiiksi asti ommeltua ja vielä on monta tekemättä. Ohjeen löysin Pikku-Kettu Knits-blogin kautta ja päätin uskaltaa viimeinkin kokeilla. Kankaat ovat Amy Butleria ja vähän hirvitti leikellä ensimmäistä silpuksi, mutta lohdutin itseäni, että ainahan sitä saa lisää ostettua. Mietinnän alla on vielä minkä väriset kehykset ja taustan teen.

Huivi etenee

Hitaasti, mutta varmasti Aeolian Shawl etenee. Kaapeli ei enää riitä pingotukseen joten en jaksanut vaivautua nuppineuloilla pingottelemaan patjaan kiinni. Epämääräinen mytty on jo ihan mukavan kokoinen, mutta ei missään nimessä mikään valtava. Tikuttelen ohuilla 3 mm puikoilla ja käsiäläni on tiukkaa joten lankaa riittää vielä reilusti. Ajattelin tehdä vielä ylimääräisen agave chartin tai pari ja jättää ne ohjeeseen kuuluneet helmet kokonaan pois.