22.12.2008

Huiveja vaan ei muuta

Viime viikko oli todellinen epäonnen viikko sukkien saralla. Noro ei halua muotoutua miksikään, paitsi epämääräiseksi mytyksi ja sitä myttyä väsätessäni katkaisin yhden KnitPicksin puikkoni. Nyt oli jo kolmas yritys menossa ja ei onnistu, ei sitten millään. Siis ainoa asia mikä kenkkuilee on kantapää, muuten ei ole ongelmaa langan kanssa. Tiimalasikantapäätä tehdessäni jää ihan onnettomat raot ja perinteinen kantapää on susiruma noiden raitojen keskellä.Ylempänä viimeisin ja alempana ensimmäinen yritys. Argh...no tuuppasin mytyn hautumaan ja aloitin muita projekteja.


Toinen projekti toisesta langasta ja lopputulos oli valitettavasti sama: kerä 7 veljestä -lankaa ei myöskään halua muotoutua minkäänlaiseksi sukaksi vaikka kuinka yritän, kaikki yrittämäni malli kuviot näyttävät oudoilta ja epäsiisteiltä. Olen ehtinyt jo purkaa yritelmäni tai molemmat yritelmäni joten niistä ei ole kuvia.

Valokuvatkin epäonnistuivat ihan täysin. Blaah, pitäisi kai uskoa kameraa ja sen vienoa pyyntöä ladata akku. No onneksi sentään yksi onnistuminen tuli, tosin siitä täytyy ottaa myöhemmin vielä tarkempia kuvia, joista jopa näkisi jotain muutakin kuin epämääräistä sumeutta. Lankana on Rosa Matildasta Kädentaitomessuilta ostamani Schoppel Wollen Mohair Lady. Huiviin käytin yhden kerän lankaa ja yli jäi peräti yksi metri lankaa. Puikkona käytin 5,5 mm KnitPicksin pyöröpuikkoa ja neuloin todella löysää koko ajan. Onnenlehti-huivin ohjeen löysin netistä. Tein sitä vain niin pitkälle kuin lankaa riitti eli keskellä kolmeen kokonaiseen mallikertaan korkeussuunnassa ja rapiat päälle. Taisi tulla aika passelin kokoinen kaulahuivi itselle, huivin mitat ovat 126 cm yläreunassa ja korkeus 66 cm.


Kun ei kerran sukat onnistu joten jatkan huivien neulontaa suosiolla. Omppu-huivin ohje löytyi netistä ja oikein mukava ohje onkin, jopa minä onnistuin oppimaan sen jo suurinpiirtein ulkoa. Kutominen käy mukavasti tv:tä katsellessa eikä ole ollut pelkoa mennä sekaisin. Lankana on Novita Rose Mohair.

Kutoessa huomasin kyllä eron kahden mohair-langan välillä. Rose Mohair nitisee puikoilla vaikka on puiset puikot. Mohair Lady tuntuu puikoilla pehmeämmälle ja joustavammalle. Kenties selitys on, että langassa on 80% KidMohairia ja vain 20% polyesteriä. Varoituksen sanan voin sanoa Mohair Ladysta, nimittäin karvoja riittää kyllä kaikkialle muuallekkin kuin huiviin, niitä saa nyppiä urakalla vaatteista.

Edit: Palkataan oikolukija, haamuilut johtuvat kirjoitusvirheiden korjailuista, joita riittää vieläkin. Olen täysin sokea omalle tekstilleni aina, en huomaa pilkkujen uupumisia tai karkeita kirjoitusvirheitäkään.

16.12.2008

Kaulakoru

Kokeilin taas pitkästi aikaa langan kieputtelua ja patinointia, ensimmäistä kertaa käytin oikeaa Sterling-hopeaa riipukseen ja sen käsittely oli yllättäen helpompaa kuin hopeoidun kuparin jolla olen harjoitellut silloin tällöin. Akvamariinit olen tilannut Helmiliinalta. Korun malli taitaa olla aika yleinen, mutta olen ylpeä silti tästä erityisesti korun epäsymmetrisyydestä. Jokin osa aivoistani pyrkii sijoittamaan kaiken symmetrisesti aina koruissani.


Akvamariineja (pyöreät 8 mm ja fasettihiotut rondellit 3-4 mm ) ja patinoitua hopeaa. Riipuksen mitat ovat noin 3 cm x 4 cm.

Koru näyttää oikeassa elämässä kauniimmalle kuin kuvissa. Patinointi on mustaa tai harmaata, ei ruskeaa kuten kuvat antavat ymmärtää.

12.12.2008

Sekalainen seurakunta

Jälleen ihan perusvillasukat miehelle Austermanin Step-sukkalangasta, jossa siis aloe veraa ja jojoba-öljyä (jos oikein muistan). Langan menekki on 80 g, koko on noin 40-41 ja käytössä Knitpicksin sukkapuikot kokoa 2,5 mm. En yrittänyt kohdistaa raitoja vaan annoin mennä miten ne nyt sattuivat osumaan. Nuo puikot ovat muuten ihan älyttömän hyvät, luistavat kuin unelma. Ymmärrän kyllä miksi niitä kehutaan. Eikä ainakaan toistaiseksi niistä ole tullut iho oireita minulle. Sukan pingottimena toimii muuten paksusta pahvista leikattu jalanmalli toimittaa virkansa ihan loistavasti, täytyy vain etsiä varastoista lisää tuota pahvia ja tehdä toinen.

Joulukortitkin sain valmiiksi ja kerrankin ennen viimeistä mahdollista päivää. Kaikissa on sama aihe ja tarvikkeet, vain värit vaihtelevat taustoissa Kuvassa siis sekä kortin ulkopinta että sisäpinta.

Eilen valmistui olkalaukku aikaa meni minulla pidempään kuin ohje sanoo, mutta toisaalta olen aika hidas ompelija ja lisäilin taas omia juttuja joiden miettimisessä meni aikaa. Ohjeen löysin netistä Ric-Rac: 1 Hour bag-tutorial josta otin mallin ja vinkkejä ompeluun.

Miten ihmeessä kassista saa kuvia niin, että niistä saa jotain selvää? Olisin kyllä tarvinnut yhden extra-parin käsiä avuksi. Huoh, olipas homma. Käytin vahvistukseen vain ohutta kiinnisilitettävää tukikangasta, mutta ajattelin kyllä, että ostan vahvempaa tukihuopaa (onkohan sen nimi tuo?) ja teen vielä ainakin toisen kassin samalla kaavalla. Kyllä tämä silti ihan käyttökelpoinen yksilö on ja olen suorastaan ihmeissäni miten hyvin sain onnistumaan kaikki saumat ja muut yksityiskohdat. Tuota ohjetta voin siis suositella, koska jos minä siihen kykenen niin kuka tahansa muukin pystyy.

Tarviiko edes selittää? Noron sukkalanka kutsui niin voimakkaasta hyllystä, että yksi eksyi kassiin mukaan, kun huomasin niitä Koskikeskuksen käsityöliikkeessä. Haaveilin jo Kädentaitomessuilla kerästä, mutta en malttanut ostaa kalliin hinnan takia. Heti kotiin päästyäni sitten jo harmittikin etten ostanut, nyt oli pakko heti ostaa. Tässä nyt mietin alanko heti kutoa sukkia itselleni vai koetan tehdä jotain vanhoja pois alta...nääh, ei kun Noron kimppuun heti! Johan se on ollut yhden vuorokauden paikallaan ihailtavana keskellä olohuoneen pöytää.

11.12.2008

Itämaisia ristipistotauluja

En edes ole ajatellut ennen, mutta näitä kuvatessa huomasin, että minulla on selvästi jokin kaukoidän intohimo. Jostain syystä olen tehnyt ristipistotauluja vain ja ainoastaan kyseisestä aiheesta. Geisha-aiheinen on ensimmäinen taulu jonka tein.

Orkideataulu on muuten valmis, mutta en ole saanut kehystettyä sitä vielä, vaikka muistaakseni kehyksetkin on valmiina jo kaapissa. Helpohko työ verrattuna kahteen muuhun.

Sudenkorento taulu on vielä vähän kesken, ollut jo aika kauan tuossa tilassa. Kaikissa kolmessa taulussa on käytetty kultalankaa pistoihin ja minä inhoan sen käyttöä. Saan sen aina solmuille ja katkeilemaan tai sitten se venyy kummallisesti. Nostin tämän työn nyt näytille, että saisin aikaiseksi sen viimeistelyn. Tämä viimeinen on ollut selvästi työläin kaikista, johtuen pienempi ruutuisesta kankaasta. Kaikki kolme työtä on siis laskemalla tehtäviä ristipistoja.

En muista enää mikä on mallit on tilattu mistäkin, mutta joko Ateljee Margarethalta tai Kirjokkaasta nämä kaikki on tilattu. Kaikki kolme olivat valmiita paketteja.

9.12.2008

Pikku pussukka

Näistä tarvikkeista lähdin liikkeelle: kaksi ohutta puuvillakangasta, kiinnisilitettävää tukikangasta, liimaa ja kukkaronkehykset. Silitysraudan ja ompelukoneen suosiollisella avustuksella lopputuloksena pikku pussukka.

U-handblogista löytyy selkeä ja helppo ohje miten tuollaisia saa aikaiseksi. Mekanismin tilasin Varkauden ompelutarvike Oy:stä. Kankaat ovat Eurokankaasta ja liima marketista ostettua. Jotenkin tuli sellainen olotila, että näitä saattaa syntyä lisää vielä. Eniten tuskaa aiheutti liimaamisoperaatio, en tiennyt paljonko sitä uskaltaa laittaa ja laitoin ehkä hieman liikaa. Onneksi tärpätilla saa poistettua ylimääräisen liiman kehyksistä ja kankaalla en edes huomaa mitään.

8.12.2008

Keskeneräisiä neuleita

Tulee nyt kaksi postausta samalle päivälle, mutta on pakko esitellä työn alla olevia. Koko ajan vain tekee mieli aloittaa uusia neulomuksia ja vanhat jäävät unholaan kuten esimerkiksi tämä. Ei tainnut tulla vieläkään siitä langasta mitään. En tiedä mikä siinä tökkii, kenties se, että langan väri näyttää jo valmiiksi kulahtaneelle? Voisikohan sen värjätä, paitsi mitä voi saada aikaiseksi hailakasta farkunsinisestä? Mustaa nyt ainakin, mutta en ole varma tulisiko senkään värisestä Nallesta tehtyä mitään. Tekisi mieli vain heittää roskiin ne kerät ja unohtaa ikinä ostaneensakaan kyseistä lankaa.

Ja sitten niitä uusia aloituksia uusista langoista.

Neuletakki itselle puuvillasta.

Villasukat Austermanin Stepistä miehelle.

Kesäneule itselle puuvillasta.

Jotain valmista ja erittäin tarpeellista. Silmukkamerkit ja niiden materiaaleina koruvaijeria, lasihelmiä, helmiäislasihelmiä, korupiikkejä, kiinnityshelmiä, solmusuojia ja välihelmiä.

Vanhoja töitä

Nämä kaksi ristipistoliina pakettia tilasin Ateljee Margarethalta jokunen vuosi sitten. Joulupukkiaiheinen on kooltaan 26 cm x 59 cm ja lintuaiheinen 36 cm x 76 cm.


Virkatun liinan ohje on jostain todella vanhasta virkkauslehdesta (hyvä veikkaus -95 tai vastaava), en edes yritä etsiä onko se vielä tallella minulla. Lankana kuitenkin muistan olevan Novitan Kotiväki. Liinan leveys on noin 33 cm.

1.12.2008

Bling blingia ja villaa

Ei sentään samaan pakettiin molempia yhdistettynä.Korvakorut on itselle ja rannekorut tein lahjaksi.

Korvakorut fasettihiotuista fluoriitirondelleista.

Swarovskin kristalliperhonen ja tynnyriketjua 1 mm hopealangasta.

Fasettihiottuja akvamariinirondelleja ja piinaa 0,8 mm hopealangasta.

Olipa vaikea löytää miehille ohjetta pitkävartiseen sukkaan, lopulta tein omasta päästäni kaiken ja joustinta koko varren, että istuu hyvin. Toiveena saajalla oli, että sukat mahtuvat saappaiden sisään ja ovat riittävän pitkät. Itselle muistiin: aloitus 68 silmukalla.

Villasukat Novita Nallesta, koko 40/41 ja langan menekki 137 grammaa, sukkapuikot KnitPicks 3,5 mm.


Kauluri ja pipo Novita Isoveljestä, Novitan sukkapuikot 4,0 mm, menekki yhteensä 124 grammaa.

Kaulurin ohjeen löysin blogista Marin omat käsityöt. Kaulurin lanka oli jo kertaalleen purettua joten jälki on sen mukaista. Pipon piti olla baskeri, en ole keksinyt miten venyttäisin tuon baskerin joten käytän sitä tuollalailla. Sopii käytettäväksi päivinä jolloin hiukset ovat kiinni.