28.10.2008

Lankaostoksilla...

Hups, mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään. Eksyin muutama viikko sitten bittiavaruudessa Lankatalo Tapion nettikauppaan ja kuin itsestään virtuaaliseen ostoskoriin hyppi erinäisiä lankoja. Langoille on jopa jo käyttötarkoitus mietittynä, eri asia vaihtuuko suunnitelmat lennossa tai milloin valmista tulee. Muutamat tavalliset Novitan puikotkin tuli napattua matkaan, kun en hoksannut tilata bambuisia testiin. No ehkäpä tässä tulee ennen joulua vielä tilattua lisää lankaa ja ne bambutikut, öh siis puikot tarkoitan.

Fabeleista piti ottaa oikein lähikuva, toivottavasti sukista tulee yhtä nätit väritykseltään kuin mitä lankakerä antaa ymmärtää.

Mysteeri-neuleen tilanne tällä hetkellä.

27.10.2008

Violetti rannekoru

Mallin "varastin" Bead & Button (October 2008) lehdestä, ohjeen nimi on Zig Zag Bangle. En ole koskaan ennen jaksanut tehdä mitään näin aikaa vievää työtä siemenhelmillä, joten hyvä minä!!! En tiedä kauanko näpräsin rannekorua, mutta tuntuma on, että jokunen tunti siinä vierähti. Rannekorusta tuli mukavan massiivinen.

Siemenhelmiä ja hopeitua kuparia.

Neulominen himottaisi, mutta en kestä iholle nousevia kutisevia ja kuumottavia alueita jotka ilmoittelevat taas itsestään. Epäilenn olevani allerginen jollekin sukkapuikoissa ja virkkuukoukuissa käytettävälle aineelle, koska aina pidempään virkatessani tai neuloessani ilmaantuu tuo edellä mainittu reaktio. Minulle on tehty allergiatestit joiden mukaan en ole allerginen millekään, mutta pitäisi varmaan ostaa kokeeksi bambupuikkoja ja neuloa niillä, jotta näkisi tuleeko siitä reaktiota.

22.10.2008

Silmukkamerkit vihdoinkin.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä tai tässä tapauksessa suutarilla itsellään. Aloin ihmettelemään miksi ihmeessä käytän silmukkamerkkeinä langanpätkiä ja muita viritelmiä, vaikka minulta löytyy materiaalia tehdä vaikka sadalle ihmiselle oikeat ja kunnolliset. No ei muuta kuin tuumasta toimeksi ja tässä niitä olisi, yhteensä 6 kappaletta joista kaksi pääsi jo töihin.

Hopeoitua kuparilankaa, korupiikkejä ja lasihelmiä.

Esittelyyn pääsee moneen kertaan neulottu purettu Kerä. Ja kyllä isolla K:lla, nimittäin raukka ansaitsee tuon kaikkien koettelemuksien jälkeen. Siitä on yritetty tehdä vaikka mitä ja moneen kertaan, mutta mikään ei ole kelvannut minulle. Jospa siitä nyt sitten viimein tulisi jotain ja pääsisi raukka kaveriensa seuraan, jotka ovat kiltisti odottaneet vuoroaan.


Jotain neuleen tapaista tässä teen ja ihan ohjeella, mutta en uskalla vielä mainostaa mitä, ennenkuin näen vähän pidemmälle. Lanka on farkunsinista Novita Nallea joka on jo ollut varastoissa usempia vuosia. Pitäkää peukut pystyssä sen puolesta.

21.10.2008

Sukat

Breeze-sukat Knittystä. Nähtyäni ne ensimmäisen kerran päätin heti, että nuo on saatava! Ensimmäinen kokeilu meni pieleen liian paksun langan vuoksi joten nyt uusi yritys ja vähän parempi tulos. Lankaa kului huimat 54 grammaa eli yksi kerä ei ihan riittänyt.

Breezet Anttilan Veerasta, sukkapuikot 3 mm ja suurinpiirtein ohjeen mukaan tehtynä.

Langanpäät ovat vielä päättelemättä, koska mietin miten korjaisi suuaukon lörpähtämisen, harkitsen virkkaavani resorin sisäpuolelle ohutta kuminauhaa. Seuraavassa kuvassa allekirjoittaneen jalka itse kuvattuna, kuviosta saa toivottavasti jotain tolkkua.

Iloinen yllätys kuvatessa oli se, että ylempänä oleva kuva on ilman salamaa otettu ja väri toistuu täsmälleen oikeana ja tarkkuuskin on ihan riittävä. Alempana oleva kuva on otettu salamalla. Olosuhteet ovat muuten samat molemmissa tapauksissa.

Mitä tästä opin: valaistus kannattaa hoitaa muuten kuin salamalla. Mielestäni meidän erittäin himmeät valaisimet olohuoneessa riittivät näin pimeänä päivänä valaisemaan riittävästi. Kameran herjasi ylemmässä kuvassa liian pimeistä olosuhteista, joten kameran sana ei ole laki.

13.10.2008

Pipo, sukat ja riipus

Joko Knits -blogista bongattu pipo-ohje, ihastuin ensinäkemällä tähän malliin. Kirkkaanvihreää Novita Tenneseetä kului reilusti alle kerä, en ole ehtinyt punnitsemaan pipoa, koska se on tällä hetkellä vielä kostea. Puikkoina käytin 4,0 mm sukkapuikkoja ja pyöröpuikkoa. Väri on kuvassa latteampi kuin oikeasti.
Lina-pipo. Lankana Novita Tennesee ja 4,0 mm puikot.

Toisena valmistuneena tosin jo aiemmin viime viikolla villasukat valkoisesta Novita Woolista ja ohje vanhasta Novitasta, jota en nyt tähän hätään löytänyt.
Villasukat. Novita Wool ja sukkapuikot 3,0 mm.

Kokeilin eilen illalla uutta tekniikkaa. Tein siemenhelmistä "pesän" kapussille tai tässä tapauksessa ihan tavalliselle litteälle soikealle helmelle, kun ei muutakaan tähän hätään ollut saatavilla. Muistelisin, että kivi on värjättyä villipitsiakaattia, mutta en muista ihan varmasti. Siemenhelmiä käytin 4 eri kokoa. Ei vielä hajuakaan mitä tällä teen, mutta luulisin, että tästä tulee riipus kaulakoruun.
Riipus siemenhelmistä ja kivihelmestä. Mitat n. 3 cm x 2,5cm.

8.10.2008

Korvakorut

Korvakorut lasihelmistä, kuparista ja antiikkimessinginväriset korvakorukoukut. Pituus n. 5 cm.

Huomasin vasta valokuvasta virheen jonka olin tehnyt. Vasemmanpuoleisen korvakorun alimman lasihelmen päällä on kaksi helmihattua. Tuskin olisin huomannut virhettä ilman valokuvaa joten jääköön ennalleen.

7.10.2008

Koruja ja auringon valoa!

Ulkona paistava aurinko innosti kuvaamaan koruja (niistä siis saa jopa jotain selkoa). Viimeistelyä vailla oli muutama koru odottamassa ja laatikossa jo aiemmin valmistuneina oli pari korua.

Nämä brioletit ovat ensimmäiset jotka kieputtelin joten jälki on sen mukaista. Pääsivät heti korviin roikkumaan.
Korvakorut fasettihiotuista savukvartsibrioleteista. Pituus n. 3,5 cm.

Huomaamattani sorrun aina pimeänä vuodenaikana pukeutumaan mustaan joten värikylläinen koru sopii käytettäväksi talvella. Hiukan hurjalle (liian värikkäälle) omiin silmiin se näyttää toistaiseksi. Ajattelin pitää tätä ihan yksinkertaisena kaulassa joten en vaivautunut laittamaan lukkoa koruun. Materiaalit valitsin sen mukaan ettei harmita vaikka jäisikin käyttämättä.
SIRKUS-kaulakoru sekalaisista lasihelmistä ja kuparista. Pituus n. 88 cm.

Aiemmin punomani piina-ketju on tummunut, vaikka ei ole ollut käytössä. Huomasin asian, kun suunnittelin käyttäväni ja käytinkin sen rannekoruun ja eron huomaa selvästi "paketista" otettuun kuparoon. Mitenhän kuparin saisi kiillotettua? Vai pitääkö tyytyä tuohon ajan patinaan suosiolla.
Rannekoru bambuakaatista ja kuparista. Pituus n. 20 cm.

Ärtymys väärästä langanhalkaisijasta on laantunut ja viimeistelin toisenkin piinan valmiiksi rannekoruksi. Alunperin tuntui, että koko ketju joutaa roskiin. Tauon jälkeen työn jälki ei olekaan niin kamalaa. Ongelma oli 1 mm langan väänteleminen minipihdeillä joita käytän. Halusin koruun jonkun helmen mukaan, mutta 1 mm:n lankaan ei niin vaan pienehköjä helmiä saakkaan pujotettua saati sitten taivuttele sitä nätiksi lenkiksi. Työssä näkyy kamalia pihdin jälkiä, mutta kukapa tuota minun ranteessani niin läheltä tuijottelisi.
Rannekoru messingistä ja helmiäislasihelmi. Pituus 18,5 cm.

6.10.2008

Neulomista urakalla

Sain Lehmus-huivin valmiiksi jo aiemmin, mutta kuvaaminen on aina yhtä tuskaa. Pingottamisalusta on vielä hakusessa, mutta alustavasti kokeilin sängyn päällä pingottamista. Ei hyvä, huivi ei ehtinyt kuivua yhden päivän aikana tarpeeksi ja minä haluan nukkua sängyssä yön (samoin mieskin ja lisäksi ilman nuppineuloja mieluiten).
Lehmus-huivi, lankana Novita kotiväki ja puikot 3,5 mm pyöröt.

Kun ei ole yhtäkään hyvää kuvaa niin laitetaan monta huonoa. Piti oikein ensimmäista kertaa häivyttää taustaa kuvasta, kun huomasin mikä romupaljous näkyi ensimmäisen kuvan taustalla. Ehkäpä ensi kerralla suosiolla muistan miettiä mitä taustaa vasten kuvaan.

Seuraava neulonta on jo työn alla: vauvan pusero, koko n. 80 cm, materiaalina langanjämät kaapeista. Hihat puuttuvat ja viimeistely. Ohje on Suuresta Käsityöstä 5/2007 malli 18.

Vauvan neule, Langat Novita Tennesee.

Lisäksi mielessä vilkkuu jo vaikka mitä neuleita mitä voisi tehdä.